[ Siirry blogin etusivulle ]

keskiviikko, helmikuu 22, 2006

3G-kännykän akku hyytyy päivässä

Olen nyt käyttänyt niin monien valmistajien UMTS-puhelimia, että uskallan väittää lähes kaikkia yhdistävän liian tehoton akku, tai kova virrankulutus.

Moni asia on kännyköissä kehittynyt eteenpäin, mutta akunkesto tuntuu vain heikentyvän. Kun aamulla lataan UMTS-kännykän, se saattaa olla jo sammunut illalla tai seuraavana aamuna. Akku saattaa vieläpä loppua vain valmiustilassa ilman, että puhelimella olisi juuri soiteltu.

Syy saattaa olla siinä, että minullakin kännykkä päivittää sähköpostit tunnin välein, PC:n lähellä Bluetooth-linkki siirtää kuvat tietokoneelle jne. Eli puhelin on käytössäkin aivan eri tavalla kuin joskus viisi vuotta sitten.

Joskus jo kesällä 2004 puhuttiin polttokennoakuista, joiden piti tuoda selvä parannus tilanteeseen. Eikö kännyköiden akuissa ole tapahtunut tosiaan mitään merkittävää kehitystä aikoihin?

Tilanne on minusta huolestuttava, kun kohta näiden vehkeiden pitäisi kestää UMTS- ja WLAN-yhteiskäyttö, kamerat optisella zoomilla, DVB-H-lähetykset ja nykyistä enemmän datasiirtoa. Visiot pissivät pahasti, jos akku hyytyy jatkossa parissa tunnissa.

Tunnisteet: ,

Kommentit: 21

Anonymous Anonyymi kirjoitti:

En ehkä suoraan allekirjoita väitettä, sillä itse pärjään N70:llä hyvin ainakin sen vuorokauden verran. Mailit tulee puhelimeen automaattisesti, käytän pakettidataa muutenkin ja pc suite synkronoi töissä automaattisesti puolen tunnin välein bluukan yli... ja lisäksi jopa puhunkin puhelimellani.

Olen kuitenkin siinä samaa mieltä, että jotain radikaalia täytyy tapahtua, jos halutaan ihmisten pärjäävän tulevilla wlan/umts/kamerapuhelimillaan vähintään koko päivän verran, silti puhelimen kaikkia ominaisuuksia hyödyntäen...

22 helmikuu, 2006 01:09  
Blogger Tero Lehto kirjoitti:

Ilmeisesti käyttötapoja on silti erilaisia, sillä yksi viimeaikoina käyttämäni puhelin on ollut juuri N70. Latasin akun ennen työpäivää, ja taisi se olla laturissa hetken päivälläkin. Tänään illalla huomasin puhelimen sammuneen ja akun hyytyneen. Akku on se, joka tuli myyntipakkauksessa mukana.

Olen käyttänyt 3G-kännyköistä myös esimerkiksi Qtek 9000:ta, jossa akku hyytyy vielä nopeammin.

Pienissä Samsungeissa (SGH-Z300 ja SGH-Z500) akku on kestänyt parikin päivää hyvin, mutta koska ne eivät ole näitä "älypuhelimia", on käyttökin paljon rajatumpaa, eli lähinnä puheluita ja tekstiviestejä.

22 helmikuu, 2006 01:12  
Anonymous Timo kirjoitti:

Huomattu on. Oli pakko siirtyä takaisin gesmiin akku ja verkko-ongelmien takia... Onko muillakin puhelin vain hävittänyt verkon ilmoittamatta mitään .. raivostutti kun huomasi että puhelin ollut tunnin verkosta pois ja vastaajassa viestejä.

22 helmikuu, 2006 04:28  
Anonymous Anonyymi kirjoitti:

3G-datayhteys jos on päällä, akku tyhjenee kyllä kovin nopeasti. Pitää kantaa vara-akkuja mukana jos ei laturille ole paikkaa.

Ainakin Nokialaisissa myös USB-liityntä tuntuu imevän akkua, N-Gagen saa tyhjenemään hetkessä kun unohtaa sen USBilla kiinni koneeseen, 6680:n kanssa en ole tutkinut tyhjeneekö nopsemmin BT- vai USB-yhteydellä. Ainakin USBilla 3G-dataa käytettäessä on parempi olla laturi kiinni samalla, muuten ei jaksa.

HP-sedät siis lienevät ihan fiksuja kun eivät julkistaneet 3G-kännykämmyä vielä akkujen takia.

- Symbiatch

22 helmikuu, 2006 09:05  
Anonymous Anonyymi kirjoitti:

Tero on kyllä oikeassa siinä, että päivä tuntuu kovassa käytössä maksimilta (omat kokemukset 6630:sta)ilma lisälatausta. Tulossa on lisää virtaa vaativia ominaisuuksia, niin nykyisten akkujen suorituskyky ei tunnu riittävältä.

Tämä ei valitettavasti koske vain 3G-kännyjä. Olen väliaikaisesti 60 sarjalaisen sijaan käyttänyt nyt mallia 6230i ja täytyy sanoa, että, jos musiikkia kuuntelee ja puhelinta käyttää modeemina (laajakaista viipyy), niin yllättävän nopeasti akku tästäkin kuluu..sanoisin, että 1 1/2 päivää korkeintaan kestää (ja näissä kokemuksissa ei ole paljon puheluita mukana).

Henrikki

22 helmikuu, 2006 10:00  
Blogger Janne kirjoitti:

Toden totta; akkuteknologia ei ole kehittynyt juuri mihinkään viimeisen viiden vuoden aikana. Puhelimista on kyllä tullut melko fiksuja optimoimaan virrankulutustaan silloin kun niitä ei käytetä (mikä selittää pitkät valmiusajat), mutta ulkoisten radioiden käyttö vie virtaa ihan hirveästi. WLANissa ei ole senkään vertaa virransäästöominaisuuksia kuin Bluetoothissa, joten käytännössä radiota on pakko huudattaa täysillä. Yleisesti ottaen myös fyysisten pinnien (muistiväylä, USB) käyttäminen syö virtaa melko paljon.

Nämä ovat ihan fysiikan (ja speksien) aiheuttamia rajoituksia, joista on melkomoisen hankala päästä eroon. Akkuteknologian tutkimiseen upotetaan maailmanlaajuisesti melko älyttömästi rahaa, mutta energiatiheyden kasvattaminen ei tule ongelmitta: esimerkiksi jo nykyinen litium-ioni -akku on energiatiheydeltään pienehkön pommin luokkaa.

Kun vielä vaaditaan koko ajan pienempää ja pienempää, niin tässä on insinööri kyllä sormi suussa.

"Onneksi" kaikilla on ihan samat ongelmat. Ja kukaan ei haluaisi käyttää hienoa 3G-multimediapuhelintaan enempää kuin sen suunnitellut insinööri... ;-)

22 helmikuu, 2006 11:24  
Anonymous Marcus79 kirjoitti:

Tietysti akku kuluu nopeammin kun luuri joutuu sykkimään korkeammalla radiotaajuudella. Vielä jos siirryt gesmi ja umtsi alueiden välillä niin intersystem hand-over se vasta akkua kuluttaakin! Jos nyt ei AINA ole niin kiirettä niiden meilien hakujen kanssa niin instaloida esim. Netmonitor ja toisinaan pakota luuri toimimaan vaan 2g taajuuksilla. Niin ja speech codekin vaihtaminen luurista itse half-rateen säästää myös akkua. (Jollain näppäinyhdistelmillä onnistuu). Eikä BT:tä kannata aktiivisesti auki pitää. Synkkaa BT käynnistymään vaikka jollain profiilihallinta softalla, joka käynnistää BT:n aina kun saavut esim. oman kotisolusi alueella tms (cell id:n perusteella). s60 alustalle löytyy varmasti kyllä sellaisia. (Qtek 9000 akku on kyllä ihan kauhea. Päivän aktiivikäytöllä on löpö jo loppunut)

22 helmikuu, 2006 11:29  
Anonymous Anonyymi kirjoitti:

Prosessorin alikellottaminen tai aktiivikellottaminen saattaisi auttaa Qtek 9000:sen akunkestossa jonkin verran. On toiminut ainakin WM2003 laitteissa tyydyttävästi. Tietysti jos vinguttaa kaikkia laitteen langattomia ominaisuuksia täydellä teholla kokoajan niin sitten kannattaa jo miettiä että onkohan käytössään ihan oikeanlaiset laitteet.

22 helmikuu, 2006 12:31  
Anonymous Anonyymi kirjoitti:

Kyllä patteritekniikassa tapahtuu kehitystä jatkuvasti:
http://freeenergynews.com/Directory/Battery/index.html

Suurin ongelma on fyysinen koko. Kännykät kutistuvat kuin pyy. Vanhan banaanin (8110) tehopatteri oli samankokoinen kuin nykyään koko puhelin.

-- LH

22 helmikuu, 2006 12:54  
Anonymous Anonyymi kirjoitti:

"Kännykät kutistuvat kuin pyy."

Akut ehkä mutta näkisi vain puhelimille käyvän näin..

22 helmikuu, 2006 15:35  
Anonymous Anonyymi kirjoitti:

Akut ehkä mutta näkisi vain puhelimille käyvän näin..

En minä ainakaan kaipaa enää pienempiä puhelimia, sen sijaan akulle voi antaa enemmän tilaa jos muu tekniikka pienenee. 6680:ssakin jos kameraa ei olisi, saisi akkua vietyä ylemmäs ja isonnettua.

Liian pieni puhelin on jo hankala, keveyskin alkaa olla jo riittävällä tasolla. En kylläkään 2110i:nkään painosta ja koosta aikanaan valittanut, mutta se olikin silloin.

- Symbiatch

22 helmikuu, 2006 15:58  
Blogger Janne kirjoitti:

Kehittyminen on vähän niin ja näin: nykyään käytetään kuitenkin vielä ihan samaa akkuteknologiaa kuin viisi vuotta sitten (LiIon ja LiPolymeeri). Käytännössä uusien akkuteknologioiden kaupallistaminen on vielä monen mutkan takana... Litium-ioni -akun keksimisestä kaupallistamiseen meni kuitenkin melkein 20 vuotta.

Jonkinverran kehitystä on toki tapahtunut, sitä en kiellä. Se vain ei ole mitenkään kovin radikaalia, ja sekin tuntuu ennemmin kuluvan laitteiden koon pienentämiseen kuin varsinaisesti käytettävissä olevan energian lisäämiseen.

22 helmikuu, 2006 18:44  
Anonymous -=[HiskiBoy]=- kirjoitti:

Joo tota mää ihmettelen, kun jossain netis oli juttu kun tuon NgageQD akku on hmm 1250mah ja sitä kun vähän modifioi niin sopii moneen muuhunki kännykkään. Siis se modifiointi oli koon takia ei muun, kun koko on tahallaan tehty suuremmaksi, ettei sopisi muihin

23 helmikuu, 2006 04:04  
Anonymous Anonyymi kirjoitti:

Ainakin 6680 käyttää samaa akkua, BL-5C. 6260:ssa on BL-4C joka on ohuempi, sen tilalle jos haluaa 5C:n pitää vähän puukotella.

- Symbiatch

23 helmikuu, 2006 10:03  
Anonymous Ville Karinen kirjoitti:

Olisi siis tarvetta tarviketakakannelle, jonka alle saisi toisen akun. Akku pitäisi saada käyttöön automaattisesti, kun pääakusta putoaa jännite tarpeeksi. Eikai tuollainen olisi kovin vaikea toteuttaa, eikä kokokaan kasvaisi hirveästi, koska akut ovat niin litteitä & lyhyitä nykyään.

Näitä juttuja kun lukee, niin uPnP aikaisempien ongelmahuhujen lisäksi ei ehkä enää kiinnosta niin paljoa.

23 helmikuu, 2006 11:38  
Anonymous Anonyymi kirjoitti:

Ei se radion taajuus sinänsä vaikuta tehonkulutukseen, jos on pienivirtainen modeemi, niin umts-taajuuksilla toimii ihan samaan tapaan kuin gesmissä. Umtsradioita nyt on vaan kehitetty yli 10 vuotta vähemmän aikaa.

Akuissa tehosuhde paranee noin 10 % vuodessa, paljon enemmän tehoa säästetään sillä että komponentit vievät vähemmän sähköä. Mut 5-6 radiota, iso värinäyttö + sovellusprossut... ei akun teho koskaan tule riittämään kaikkiin noihin viikon ajaksi.

23 helmikuu, 2006 11:52  
Anonymous Anonyymi kirjoitti:

En ymmärrä miksi Nokia teki BL-6C -akun N-Gage QD:ta varten, mutta ei käytä sitä muissa puhelimissaan? Kyseinen akku sopii hyvin esim 6630 ja N70:een, joihin olen sen vaihtanut. Kapasiteettia 5C:hen on noin 20% lisää!

25 helmikuu, 2006 14:36  
Anonymous Anonyymi kirjoitti:

Nokia käyttää BL-6C akkua esimerkiksi E70 -puhelimessa.

04 maaliskuu, 2006 15:16  
Anonymous Anonyymi kirjoitti:

Itsellä sama ongelma, nokia E60:nen ei kauaa sätki joten selasin vähän nettiä tuon metku.net artikkelin 6660@qd-ngage:n akulla innoittamana ja huomasin että löytyy tarvikeakkuja suomenmaalta jotka ovat LiPo tekniikalla tehtyjä ja 1400mAh kapasiteetiltaan.

Puhelimen perusakku on BL-5C 900mAh, latausaika tuossa lipo akussa on isompi ja latauskertoja kestää vähemmän, mutta saas nähdä tuoko se helpotuksen ericssonien puhelimien akun kestoon tottuneelle käyttäjälle..

03 heinäkuu, 2006 15:06  
Blogger Toni Hintikka kirjoitti:

Olen pärjännyt N70 akulla hyvin päivän. Illallahan laitteen voi laittaa lataukseen. Käyttöni on lähinnä puhelin käyttö ja matkustan päivässa sata kilometriä, joka varmasti ainakin rankassa puhekäytössä rasittaa akkua. Käytän myös bluetooth handsfreetä, joka varmasti rasittaa akkua.

Datakäytössä noksun akku ei varmasti kovin kauan kestä, mutta ainahan voi ottaa laturin mukaan. Ongelmahan on siinä, että laitteesta tulisi nykytekniikalla aika painava, jos akun pitäisi kestää raskasta datakäyttöä. Langaton datasiirto nimittäin imee virtaa.

07 elokuu, 2006 09:11  
Anonymous Anonyymi kirjoitti:

Itselläni on kokemusta 3G puhelimista vuodesta 2005 lähtien. Ensin minulla oli käytössä Nokia 6630, sitten N73 ja nyt Sony Ericsson W880i. En käytä 3G:tä enää kuin ainoastaan silloin jos sitä erikseen tarvitsen (vaikka videopuhelut tai pitkäkestoinen nettikäyttö) koska akku kuluu liian nopeasti ja myös verkkohäiriöitä on liikaa. Olen matkapuhelinalalla töissä joten en itse osta puhelintani, tai maksa laskuja. Jos nyt pitäisi itse jokin luuri hankkia olisi se melko varmasti Nokian 6300...

21 heinäkuu, 2007 13:50  

Lähetä kommentti

<< Etusivulle