[ Siirry blogin etusivulle ]

perjantai, joulukuu 23, 2005

Rokkaako Visual Radio jo

Muistelisin, että Visual Radion eli suomalaisittain näköradion julkistuksesta on nyt reilut pari vuotta, eikä homma näytä käynnistyneen kovin vauhdikkaasti. Vasta kolme radiokanavaa on aloittanut palvelun kaupallisesti.

Suomessa näistä siis ovat kaksi, jotka ovat SBS Finlandin Radio City ja Uusi Kiss. SBS:n kehitysjohtajan mukaan Kissin Visual Radiolla on ollut 1000 kuuntelijaa tai käyttäjää kuukausittain. SBS:n kehitysjohtajan uutiskommenttien perusteella uskoa vielä riittää palveluun.

Kyse on kaiketi siitä, että kännyköiden käyttämiseen radiovastanottimena uskotaan, ja ne ovat radiokanaville kiinnostava mahdollisuus tavoittaa ihmisiä, jotka eivät muuten enää kuuntele radiota. Lisäksi kyse on harjoittelusta digitaaliseen ja kaksisuuntaisempaan radioon, jossa kanava näkee heti kuinka moni kappaletta kuunteli, minkä kappaleiden soidessa kuuntelijat kaikkosivat tai klikkasivatko ihmiset mainosten linkkejä.

Omia kokemuksia

Tällä viikolla avattu Radio Cityn näköradio toimii toistaiseksi vain DNA:n liittymillä. Sain sellaisen mukaan DNA:n 3G-julkistustilaisuudesta, joten pääsin kokeilemaan myös Cityn palvelua.

Cityn Visual Radiossa on ainakin alkuun musiikki- ja urheilu-uutisia, kilpailuja ja kuuntelijaäänestyksiä. Päivitystahti näyttää olevan muutamia lyhyitä juttuja päivässä.

Kännykän mahdollisuuksia ei vielä juuri hyödynnetä, esimerkiksi web-linkkejä ei näytä olevan, eikä kännykästä voi lähettää spontaanisti kuvia tai viestejä radiokanavien toimituksiin. Missä ovat linkit "osta nyt soiva biisi soittoäänenä? Nykyisin kuulee noita rätiseviä "aitoja kappaleita" aika monilla, joten ilmeisesti niitä ladataan jostain.

Ensikokemukseni perustuvat Visual Radion S60-versioon sekä DNA:n 3G-verkkoon Radio Cityn osalta ja Soneran 3G-verkkoon Kissin osalta.

Plussat

  • Kanavat voi hakea helposti hakemistosta sijainnin mukaan. Kanavien nimiä tai radiotaajuuksia ei tarvitse tietää.
  • Asetuksia ei tarvitse enää virittää käsin, vaan nekin tulevat automaattisesti hakemistosta.
  • On kiva nähdä radiokanavalla soivien kappaleiden nimet.
  • Dataa näyttää siirtyvän melko vähän, 5 Mt/kk voisi olla realistinen arvio satunnaisella käytöllä.
Miinukset

  • Palvelu käynnistyy turhan hitaasti UMTS-verkossakin.
  • Kilpailuihin ja äänestyksiin ei ehdi osallistua, kun sivu vaihtuu jo.
  • Radiokanavalla soivan kappaleen nimi ja tiedot eivät ole jatkuvasti näkyvissä.
  • Missä web-linkit, palautelaatikot toimituksiin tai mahdollisuus tilata kuullut kappaleet soittoääneksi kännykkään?
  • Missä muut ideat?

Päätelaitteen kannalta yhdistelmä Nokia N70 + AD-15 + Sennheiserin kuulokkeet ei toimi tyydyttävällä laadulla. Radio ottaa hyvin herkästi häiriötä, jos AD-15:tä ei pidä juuri tietyssä asennossa. En tosin edes tiedä pitäisikö sen toimia virallisesti antennina.

Kommentit: 7

Anonymous Julius kirjoitti:

"Nykyisin kuulee noita rätiseviä "aitoja kappaleita" aika monilla, joten ilmeisesti niitä ladataan jostain."

Näitä "aitoja kappaleita" voi myös siirtää kännykkään bluetoothin läpi muutamalla klikkauksella. Kännykkä vielä kysyy, haluatko käyttää lähettämääsi kappaletta soittoäänenä. Kyllä kiitos!

En ole maksanut soittoäänistä senttiäkään sitten ensimmäisen midejä tukevan puhelimeni.

perjantai, 23 joulukuu, 2005  
Anonymous Anonyymi kirjoitti:

Itse jo jonkin aikaa sitten pohdin kuoliko koko Visual Radio turhakkeena, mutta näköjään jotain tekohengitystä sille yrittävät tehdä. Muutamassa puhelinmallissa ja parilla hassulla kanavalla pikkuturhaa tavaraa, ei tuosta mitään suosikkia tule. Ihme että SBS otti toiselle kanavalleen käyttöön.

Pari päivää sitten muuten Radio City tarjoili vain "avautuu pian"-tekstiä, näköjään nyt saaneet jotain sisältöäkin sinne.

- Symbiatch

keskiviikko, 28 joulukuu, 2005  
Anonymous Anonyymi kirjoitti:

"Nokia N70 + AD-15 + Sennheiserin kuulokkeet ei toimi tyydyttävällä laadulla. Radio ottaa hyvin herkästi häiriötä"

N70 softapäivitys v2.x -> v3.x pitäisi auttaa tuohon.

torstai, 29 joulukuu, 2005  
Anonymous Anonyymi kirjoitti:

Radion kuuluvuuteen auttaa tosipaljon softan päivitys versioon 3.x kuten tuossa jo mainittiinkin. Tällöin pelkkä AD-15 riittää antenniksi ja radiota voi kuunnella puhelimen kaiuttimesta.

Vieläkun saisivat tuon visualradion toimimaan saunalahden liittymistä, niin pääsisi hyödyntämään dataetua (10 EUR/kk) tuonkin kanssa.

perjantai, 30 joulukuu, 2005  
Anonymous Anonyymi kirjoitti:

Kyllä se Visual Radio tulee sieltä.
Nokia on luvannut tuoda miljoonia kapuloita kuluttajien saataville tänä vuonna - oliko tuo nyt 100.000.000 kpl.

Lisäksi järjestelmän ' taustalla' on palveluja kuten support, operaattori asiat ja muita 'juttuja', jotka ovat nyt paikallaan - niin hommaan saadaan vauhtia, näkyvyyttä ja eteenkin parampaa kontenttia tuossa tulevan kesän aikana.

Lisäksi isommatkin broadcasterit ovat alkaneet lämmetä asialle.

Tälläisistä kontakteista käyttöönottoon mennee oma aikansa.- puhutaan muissakin yhteyksissä jopa vuosista. Vuoden 2006 loppu ja v 2007 tuo läpilyönnin (arvioisin).

torstai, 16 maaliskuu, 2006  
Anonymous Anonyymi kirjoitti:

Koettakaapa huviksenne tarkistaa mitä Nokian sivuilla nyt sanotaan Visual Radiosta...

www.visualradio.fi/ tai
www.visualradio.com/

eli eipä juuri mitään enää.

torstai, 20 marraskuu, 2008  
Anonymous Anonyymi kirjoitti:

Taisi Nokian Visual Radio kuolla lähtökuoppiin, ilmesesti yksikään suomalainen radio ei enää tue Visual Radiota

keskiviikko, 31 joulukuu, 2008  

Lähetä kommentti

<< Etusivulle