[ Siirry blogin etusivulle ]

keskiviikko, marraskuu 09, 2005

Mikä tekee musiikkipuhelimen?

Hesarin taloustoimittajan Olavi Koistisen blogikirjoitus innosti minutkin pohtimaan musiikkipuhelimen määritelmää. Matkapuhelinvalmistajat hehkuttavat kilpaa kuinka monessa puhelimessa on "musiikkisoitin". Mukaan lasketaan perusmallitkin, vaikkei niissä olisi edes muistikorttipaikkaa tai puhelimeen saisi kiinni stereokuulokkeita.

Asia on minusta sen verran ajankohtainen ja kiinnostava, että sen voisi ottaa käsittelyyn täälläkin. Täydennän jo aiemmin esittämiäni vaatimuksia musiikkipuhelimelle:
  • Vähintään 1-2 Gt muistia, ainakin muistikortilla.
  • Standardi 3,5 mm -kuulokeliitäntä, ainakin optiona.
  • Tärkeimpiä formaatteja (AAC, MP3, OGG Vorbis ja WMA) tukeva mediasoitin.
  • Bluetooth- ja USB 2.0 -tiedonsiirto, mieluummin jälkimmäinen tiedonsiirron nopeuden vuoksi. On tuskaa siirtää edes 256 Mt Bluetoothilla.
  • Helppokäyttöiset Windows-ohjelmat musiikin siirtämiseen puhelimeen. Ainakin Mac OS X:ää voisi tukea myös iTunesin kautta.

Kaikki nämä ehdot täyttäviä puhelimia on itse asiassa vain muutamia markkinoilla, eivätkä kaikki musiikkipuhelimiksi markkinoidut puhelimet vastaa ominaisuuksiltaan edes halvimpia ~150 euron MP3-soittimia. Nykytilanteessa ei ole helppo nähdä puhelinten korvaavan erillisiä kannettavia soittimia. Näin ainakin tutkimusyhtiö Canalys on arvioinut.

Osa puutteista on ollut suoranaista matkapuhelinvalmistajien typeryyttä. Standardia 3,5 mm liitäntää on toivottu iäisyydet, mutta silti sitä on ollut hankalaa saada mukaan. Nokian insinööreiltäkin kesti kolme vuotta keksiä välikappale, jolla 3,5 mm kuulokkeet saa viimein kiinni uusiin puhelimiin. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan!

Myös PC-softat on melkein laiminlyöty. Windows-ohjelmien käyttö vaatii lähes IT-ammattilaisen taidot, ja vieläkin ollaan kaukana siitä, että vain laittamalla kaapeli kiinni musiikit siirtyisivät yhdellä klikkauksella iTunesista tai CD-levyltä puhelimen muistikortille.

Aika paljon asenteesta tietokoneohjelmiin kertoo se, että Motorola ei ollut huomannut testata iTunes-puhelimensa (ROKR) yhteensopivuutta iTunesin ohjelman kanssa.

Kommentit: 13

Anonymous Anonyymi kirjoitti:

Kenties matkapuhelinvalmistajien kannattaisi ottaa lusikka käteen ja mennä Steve Jobsin kanssa juttelemaan miten saada matkapuhelin näyttämään Mac/Windowsille iPodilta..

iPodin menestys ei perustu pelkästään siihen että laite näyttää hienolta ja on Apple vaan siihen, että sekä itse soittimen että iTunes-integraation käyttöliittymä ja toiminta on hiottu viimeisen päälle toimivaksi.

keskiviikko, 09 marraskuu, 2005  
Anonymous Julius kirjoitti:

Tuo mainitsemasi Firewiren hitaus USB2:n nähden kummastuttaa. Olen tähän asti lukenut netistä päinvastaista, että FW400 olisi käytännössä hitusen USB2:sta nopeampi. Itse en ole testannut jälkimmäisen tiedonsiirtonopeutta.

Tietenkin FW800 olisi paras, mutta sitä ei taida käyttää kuin kalliimmat dv-kamerat tällä hetkellä?

keskiviikko, 09 marraskuu, 2005  
Anonymous Anonyymi kirjoitti:

Ei siihen välttämättä ihan kolmea vuotta mennyt keksimiseen... Mutta jos katsoo mitä puhelimia markkinoilla oli 3 vuotta sitten, niin tuskin Terokaan niihin kovasti kaipaili normaalikuulokkeita. Monoääni ja muut hienoudet...
Jos vaikka otetaan suunta siitä että Nokia 7250i puhelin tuli myyntiin kesällä 2003.

keskiviikko, 09 marraskuu, 2005  
Blogger Tero Lehto kirjoitti:

"Mutta jos katsoo mitä puhelimia markkinoilla oli 3 vuotta sitten, niin tuskin Terokaan niihin kovasti kaipaili normaalikuulokkeita."

Stereoääntä ja 3,5 mm liitäntää kaipasin Nokia 7650:aan kesällä 2002 ja enemmän myöhemmin vuoden 2003 alussa Nokia 3650:aan.

Tosin myönnettäköön, että silloin muistikortit olivat vielä liian pieniä silloin musiikkikäyttöön.

keskiviikko, 09 marraskuu, 2005  
Anonymous Anonyymi kirjoitti:

iTunes on varmaan Applen valttikortti, koska Tekniikan maailman testin mukaan Nanossakin on aika onnettomat vakiokuullokkeet.

Itse käytän Sennheisereita 6630:n jatkeena. En tarvitse iTunesia, joten olen ollut tyytyväinen.

Henrikki

keskiviikko, 09 marraskuu, 2005  
Anonymous Anonyymi kirjoitti:

Yksinkertaiset ratkaisut ovat usein parhaita musiikin siirrossa. Joko nykyiset puhelimet näkyvät suoraan siirrettävänä levynä Windowsissa?

keskiviikko, 09 marraskuu, 2005  
Anonymous Anonyymi kirjoitti:

Markkinoilla on puhelimia jotka näkyvät siirettävänä levynä USB piuhan päässä, ja tälläinen tuki on ymmärtääkseni yleistymässä. Asian toki hyvä, mutta ei se siltikään ola ratkaisu helppoon käytettävyyteen amatööreille vaan heille pitää tarjota helppoja yksikertaisia ohjelmia, mitkä eivät sitten ehkä miellyttä tosi harrastajia.

Kuuloke liittimiä on ollut joissain malleissa markkinoilla jo pidempään jos tuotetta on markkinoitu musiikki puhelimena, esim Nokialla 3310, 3300, n-gage. 6230ssa ei ollut. Toinen asia sitten ovatko nuo tuoteutukset aina olleet siltikään onnistuneita.

7650ssa enkä edes 3650ssa pidä erityisenä puutteenaa stereoäänen ja stereo kuulokeliittimen puutetta, eiväthän ne muutenkaan olleet musiikki puhelimia, paukut eivtä siihen riittäneet.
T:SS

keskiviikko, 09 marraskuu, 2005  
Anonymous Anonyymi kirjoitti:

On sinällään tyhmää että soittimien ja puhelinten mukana tulee ala-arvoiset kuulokkeet, toisaalta jos vertaa puhelimen tai soittimen hintaa hyviin kuulokkeisiin niin asian ymmärtää. Hyvissä kuulokkeissa on myös eroja, joku tykkää toisesta.

Soittimen valinta tai arvostelu mukana tulevien kuulokkeiden pohjalta on typerää koska ne voi aina vaihtaa, olennaista on että äänenlaatu on liitännässä riittävä eli vika on kuulokkeissa.

keskiviikko, 09 marraskuu, 2005  
Anonymous Anonyymi kirjoitti:

"Tuo mainitsemasi Firewiren hitaus USB2:n nähden kummastuttaa."


Missä tuolla aiemmin firewirestä mainittiin mitään ?
BLuutuuttiahan siellä maristiin, vai olenko vaan sokea?

keskiviikko, 09 marraskuu, 2005  
Anonymous Julius kirjoitti:

Voi jeesus, taidan todella olla sokea. Toisaalta luin tämän juodessani aamukahvia, joten laskettakoon sen piikkiin.

keskiviikko, 09 marraskuu, 2005  
Anonymous Anonyymi kirjoitti:

"Joko nykyiset puhelimet näkyvät suoraan siirrettävänä levynä Windowsissa?"

Ei ainakaan Nokialaiset, vaan tarvitaan PC Suite väliin, joka asentaa Explorer-laajennoksen, jolla pääsee käpistelemään tauhkaa. Siirräpä siinä nätisti sitten esim Media Playerista kamaa sinne. Helpommin avaat puhelimen ja tunget kortin lukijaan, sen jälkeen homma toimii automaattisesti. Mutta monellako on lukijoita? (Nykykotipeeseihin tunnutaan noita sentään tunkevan vakiona, mutta hankalaa...)

- Symbiatch

perjantai, 11 marraskuu, 2005  
Anonymous Anonyymi kirjoitti:

"Ei ainakaan Nokialaiset, vaan tarvitaan PC Suite väliin, joka asentaa Explorer-laajennoksen, jolla pääsee käpistelemään tauhkaa."

Eikö joissain malleissa ja eräissä tulevissa ole massamuistina näkyminen tuoettu (esim 6230i)

lauantai, 12 marraskuu, 2005  
Anonymous Jouni Juntunen kirjoitti:

S60 3rd Edition tukee USB mass storage device class ominaisuutta eli puhelimen muistikortti näkyy Windows explorerissa ilman lisäsoftia tai ajureita.

S60 3rd Edition pohjaisia laitteita ovat mm. N91, N80 ja julkistetut E-sarjan puhelimet.

maanantai, 16 tammikuu, 2006  

Lähetä kommentti

<< Etusivulle