[ Siirry blogin etusivulle ]

tiistai, lokakuu 25, 2005

Tele2:n GSM-liittymille tyly loppu

Ruotsalaisen operaattorin suomalainen johto ei onnistunut löytämään liittymille jatkajaa ja ottajaa, vaan liittymät suljetaan kokonaan. Tele2 tiedottaa asiakkailleen, että liittymät sulkeutuvat marraskuun lopussa, mutta automaattinen ja manuaalinen puheajan lataaminen loppuvat.... tai itse asiassa loppuivat, jo eilen. Asiakkaille jää siis miinus yhdestä päivästä reiluun kuukauteen aikaa vaihtaa toimivaan liittymään. Vähän lisätietoa on tämänpäiväisessä uutisessani.

Aiemmin Suomen GSM-liittymäkisasta ovat luopuneet jo ainakin palveluoperaattorit ACN, MTV3 ja Pgree, olihan noita kai vielä muitakin. Seuraavaksi Saunalahti päätynee Elisalle, ja tanskalainen TDC haluaisi Talouselämä-lehden mukaan ostaa Finnetiltä DNA Finlandin.

* * *


Minua ei sinänsä sureta palveluoperaattoreiden poistuminen, koska ne eivät ole tarjonneet juuri muuta kuin lippiksiä, skeittilautoja ja reppuja hintatietoiselle nuorisolle, mutta se ottaa oikeasti päähän, että Suomesta on tullut mobiilikehityksen takapujala. (E)Uganda-vitsikään ei enää toimi, kun sielläkin lienee kattavammat ja paremmat 3G-verkot kuin Suomessa.

Arvauksia, mikä operaattori lopettaa ensimmäisenä pelkän hinnalla myymisen

Kommentit: 2

Anonymous Anonyymi kirjoitti:

Oot kyllä Tero jälleen kerran oikeassa. On todella säälittävää että esim. videopuhelu ja Push-to-talk mainitaan ainoastaan Saunalahden palveluissa. Elisakin promoaa telkkarissa jatkuvalla syötöllä, mutta esim. mms-asetusten saaminen puhelimeen oli täysin mahdotonta monen kuukauden ajan. Ja sen jälkeen itketään mediassa että kun ihmiset ei käytä MMS palvelua... Kele.

tiistai, 25 lokakuu, 2005  
Anonymous Anonyymi kirjoitti:

Viitaten umtsiin niin miksi operaattorien pitäisi rakentaa verkkoa kun asiakkailla ei ole umts kännyköitä. Ja vastaavasti miksi kuluttaja ostaisi umts kännykän kun ei ole toimivaa verkkoa tai ehdottoman hyödyllisiä palveluita. Vai onko vika kenties kännykän valmistajissa kun umts kännyköiden hinnat ovat niin korkealla tavallisen kuluttajan kukkarolle. Jonkun pitäisi kuitenkin tehdä aloite. Jää nähtäväksi miten kytkykaupan salliminen vauhdittaa kehitystä. Nyt pikemminkin ärsyttää kun tekniikka ja kaikki mahdollisuudet olisi olemassa, mutta kukaan ei osaa aloittaa peliä.

keskiviikko, 26 lokakuu, 2005  

Lähetä kommentti

<< Etusivulle