MP3-soitinkieltolaki, osa II: entistä naurettavampaa
Uuden tekijänoikeuslain tulkinnat ja tulkintaepäselvyydet ovat saaneet entistä hilpeämpiä ja huolestuttavampia piirteitä. Digitodayn uutisessa lakia tulkitaan eilen suuressa valiokunnassa olleen lakiehdotuksen pohjalta siten, että musiikin kopiointi luvatta internetistä on "moitittavaa", mutta musiikin kopiointi itse ostetulta musiikkilevyltä(*1 on "rangaistavaa".
Jos kuluttaja siis haluaa musiikkia vaikkapa EMI:n suojatulta levyltä MP3-soittimeensa, on lievempi rikos warettaa musiikki P2P-verkoista kuin ostaa levy kaupasta ja siirtää musiikki vaikka MP3-soittimeen tai puhelimeen. Tämäkö todella palvelee artistien ja alan etua? Tai kuluttajien?
Laista on tulossa niin epäselvä viritys, että on täysin arpajaispeliä miten sitä jatkossa oikeudessa luetaan. Ilmeisesti levy-yhtiöt ja tekijänoikeusjärjestöt luottavat siihen, etteivät kuluttajat edes uskalla lähteä oikeuteen asti.
En ole uutisoinut tätä itse vielä, koska tulkinta vaikuttaa erikoiselta, eikä sitä ole vahvistettu ministeriöstä. Opetusministeriön Jukka Liedestä tai Jorma Waldenia taas on pirun vaikea saada enää kiinn puhelimitsei, eikä sähköposteihinkaan saa helpolla vastauksia. Vastaukset tietää jo etukäteen epäselviksi ja niistä syntyy huumoria lähenteleviä uutisia, koska ministeriössä ei osata itsekään tulkita lakia johdonmukaisesti.
(*1 Laitevalmistajan ja CD-standardin kehittäjän Philipsin mukaan Compact Disc (CD) -standardiin eivät kuulu nämä kopiosuojaukset, eikä CD-logoa ja -nimitystä siksi tulisi käyttää epästandardinmukaisista levyistä.
Kommentit: 6
Olisi muuten mielenkiintoista tietää ne suomalaiset artistit jotka vielä laittoivat sen oman vetoomuksen tämän asian suhteen. Sitten vain boikottilistalle...
Kaikkihan jo esim Metallican tietävät...
Sanoittajat ja säveltäjät Elvis ry:n 600 artistin vetoomus on aivan julkisesti saatavana.
Jujuhan on se, että tuo vetoomus on vanha, eikä siinä puhuta mitään CD:iden kopiosuojauksista. Tekijänoikeuslobbarit siis lähettivät ministeriölle väärää tietoa väittämällä artistien tukeneen jotain aivan muuta kuin vetoomuksessa huhtikuulta itse asiassa allekirjoittivat.
Ja nämä samat tekijänoikeuslobbarit sitten valittavat eduskuntaan, että kuluttajien asialla olevat lobbarit vääristelevät asiaa. Koko Gramex-, Kopiosto-, Teosto- ja ÄKT-porukka vaikuttaa sangen härskisti valehtelevilta oman edun ajajilta.
Hyvänen aika. Toivottavasti laintulkinta on väärä, koska muuten tilanne ei ole enempää eikä vähempää kuin surkuhupaisa.
Haluavatko levy-yhtiöt, että vinyylin ostettuani (kyllä, ihmiset ostavat niitä edelleen!) ostan lisäksi vielä "digitaalisen musiikkilevyn", jotta saan kuunneltua musiikkia iPodiltani; vai olisiko iPodille siirto edes ollenkaan mahdollista? Entä käyttäjät, jotka haluavat käyttää ogg-formaattia? Tietenkin levy-yhtiöt haluavat myydä saman levyn useampaan kertaan samalle kuluttajalle, mutta mitään järkeä siinä ei tietenkään ole.
Jatkan siis P2P:n käyttämistä saadakseni musiikkini matkalle mukaan. Eihän piratismissa edes ole kyse kaverikopioinnista, jota kopiointisuojaukset ja DRM saattaisivat vaikeuttaa, vaan ammattimaisesta piratismista. BitTorrentilla leviävät tiedostot kun yleensä ovat jonkun musiikkiteollisuuden sisällä olevan henkilön liikkeelle laskemia, eivät naapurin pikku-pekan jakamia. Nämä hakkerit löytävät kyllä aina keinon laskea liikkeelle "releaset".
Otteita ja kommentteja direktiivistä Luku I by Murre , Nimetön
Murre niminen blogaaja on tehnyt pientä taustojen kaivamista ja lueskellut mitä tuossa direktiivissä on joka vaatii meidän oikeuksistamme luopuvan. Kun ite noita kohtia selasin, niin tulin kyllä itse myös samaan tulokseen kuin murre, että ei kyllä direktiivi noin tiukkaa tulkintaa vaadi vaikka ystävämme Liedes niin sanoo (ButtUgly).
Jep. Olen aika vahvasti sitä mieltä, että eduskunnan ja eräiden mediayhtiöiden viittaukset direktiiviin ovat kovin kapeakatseiset. Siksi päätin vilkaista asiaa ihan sieltä "ongelman" ytimestä. Selvisi, että ongelma on kuitenkin siellä eduskunnassa ja mediayhtiöiden valheissa, eikä direktiivissä.
Tarkistutin tuon laintulkinnan kahdella asiantuntijalla. Mutta sehän on vain tulkinta.
Mielenkiintoista kuulla, mitä opm vastaa, jos vastaa.
Lähetä kommentti
<< Etusivulle