Kännykkäkamerat ja lööpit
Suomessa on herätty ison maailman perässä kännykkäkameroiden mahdollisuuksiin etenkin B-luokan journalismin lähdemateriaalina, eli lukijoiden lähettämien kuvien hyödyntämisessä ilmaisjakelu- ja iltapäivälehtien uutisissa. Viimeisimpänä Suomessa Uutislehti 100 on ilmoittanut maksavansa 100 euroa hyvistä lukijoiden lähettämistä kuvista. Kehitystä ovat pohtineet journalismin kannalta ainakin Kari, Media=blogi ja Mediaräpätin.
Uutislehti 100:n kuvagalleriassa ei ole sisällön puolesta vielä kovin kiinnostavia kuvia. Tekniikan kannalta nykyisin päästäisiin pidemmällekin. Jos kuvat voisi lähettää vaikka sähköpostitse tai jollain erityisellä Java-ohjelmalla puhelimessa, ei riesana olisi MMS-viestien päätelaite- ja operaattorikohtaisia kokorajoituksia, ja megapikselin tai kahden päätyisi perille alkuperäisen laatuisena. Nyt galleriassa osa kuvista on vain 142 x 120 pikseliä ja selvästikin kahteen kertaan JPEG-pakattuja. Tällainen koko ja tarkkuus ei oikein riitä edes web-käyttöön.
Kuvien lisäksi lehdet ja TV-kanavat voisivat ottaa vastaan videopätkiä. Näitä videoitahan on jo netissä levinnytkin, ja olivathan Jussi Ahde -tapauksen koksupilevideot kerran MTV3:n uutisten illan päälähetyksissäkin. Esimerkiksi Nokian N90:llä syntyy jo sen verran hyvälaatuista videota, että sitä voisi paremman (ammattimateriaalin) puuttuessa näyttää televisiossakin.
Suomessa tapahtuu harvoin mitään järisyttävää, mutta esmerkiksi Lontoossa viime kuun alussa materiaalia syntyi paljonkin. BBC Newsin on raportoitu vastaanottaneen 7/7-pommi-iskuihin liittyen 1000 valokuvaa ja 20 videota vuorokauden sisällä tapahtumasta. Suuri(n?) osa näistä lienee kamerapuhelimista. Myös poliisi toivoi paikalla olleilta ihmisiltä kuvia ja videoita, jotka voisivat auttaa tutkinnassa.
Kun still- ja videokameroita on joka nurkalla, yhdenkään julkkiksen on vaikea mokata joutumatta kuvatuksi. Tästähän kehittyy kateus-, vahingonilo- ja viihdejournalismille kissanpäivät, ja materiaalista voi vielä oikeutetusti syyttää puoliksi lukijoita itseään ("me vain julkaisemme mitä lukijat ovat toivoneet").
Ihmisten ahneuden tuntien, ja koska näistä kuvista tai videoista maksetaan jo lähettäjille, ne päätyvät herkästi lööppeihin. Omantunnon kauppahinta vain vaihtelee. Itse en varmaankaan lähettäisi julkkiksen kapakassa tappelun videoita vielä 50 eurosta, mutta 100 eurolla voisi irrota jo. 200 eurolla melko varmasti. Toisaalla kuvan ottajalla on riski saada turpiinsa.
Kommentit: 2
Jos saa turpaan ja vieläpä siltä hölmöilleeltä julkkikselta, niin siitähän sitä rahaa vasta tuleekin. Ja kaveri voi kuvata sen ja saada siitä rahaa.
"Kuvien lisäksi lehdet ja TV-kanavat voisivat ottaa vastaan videopätkiä."
Norjan NRK1-kanavalla näytetään päivisin katsojien lähettämiä luontoaiheisia videoita, eikä edes mitään kännykkämössöä vaan ihan kunnon videoita sinne saa lähettää. Niitä on mukava katsella, usein niissä on jännittäviä kohtauksia. Videoita voi äänestää tekstiviestillä. Paljon parempaa tekstiviestirahastusta kuin Suomen kanavilla.
Lähetä kommentti
<< Etusivulle