[ Siirry blogin etusivulle ]

sunnuntai, heinäkuu 24, 2005

WLAN-verkon lainaajalle sakkoja Iso-Britanniassa

Viimepäivinä on uutisoitu muutamassa julkaisuissa tapausta, jossa 24-vuotias Gregory Straszkiewicz tuomittiin "tietoliikennepalvelun/-yhteyden petollisesta käytöstä" tai jotain vastaavaa, koska tämä oli kannettavalla tietokoneellaan lainannut luvatta jonkun WLAN-verkkoa. Uutisten mukaan hän sai £500 sakkoa ja menetti kannettavan tietokoneensa valtiolle.

Uutisesta on tosin ainakin muutamia eri versioita, joista osassa todetaan, että Straszkiewicz olisi tavattu kotien lähettyviltä useaan otteeseen yrittämästä pääsyä verkkoihin, jolloin ei voida puhua enää vahingosta.

Tapaus on minusta periaatteellisesti sangen kiinnostava, koska maailmalla matkatessa minä ainakin kohtaan usein avoimia WLAN-verkkoja ja jos esmes kommunikaattorissa tai kannettavassa tietokoneessa on WLAN päällä, saattaa laite periaatteessa hakeutua verkkoon käyttäjän huomaamatta ja hakea sitä kautta vaikkapa sähköpostini. Tai käyttäjä saattaa kuvitella olevansa verkossa työpaikkansa tai jonkun tarkoituksella avoimen pisteen kautta, mutta kone onkin keksinyt hypätä naapuriin verkkoon.

Onkohan edes Suomessa täysin selvää milloin langattomissa lähiverkoissa on kyse tietoliikenneyhteyden luvattomasta käytöstä (mikä onkaan lähin oikea rikosnimike?) tai tietomurrosta. Ennakkotapauksia ei ainakaan vielä ole. Murrosta on kyse ainakin silloin, kun aktiivisesti pyrkii suojattuun verkkoon esimerkiksi murtamalla salasanan. Tukiaseman nimikin (SSID) saattaa olla sellainen, että sitä voisi periaatteessa luulla avoimeksi, eikä sitten välttämättä olekaan.

Ehkä sitä pitäisi itsekin tarkistaa millaisilla asetuksilla omat laitteet pyrkivät WLAN-verkkoihin, ja yrittää estää muiden kuin valittujen verkkojen käyttäminen. Tilanne ainakin on lainsäädännöllisesti minulle epäselvä.

Kommentit: 1

Anonymous Anonyymi kirjoitti:

Maalaisjärkeen uppoaisi käytäntö, jossa avoin verkko on vapaa, ja jos on pienikin rajoitus, MAC osoite, tai jonkinmoinen kirjautuminen niin ilman lupaa meno olisi ilman muuta lainvastaista. Myös kielto, joka voidaan osoittaa että käyttäjä on sen havainnut voitaisiin tulkita kielloksi.

Tosin jos joku hävisi käräjillä jutun jossa oli käyttänyt www palvelu pelkän URLin avulla tulkittiin murroksi (?), niin mitä vain voi odottaa.

maanantai, 25 heinäkuu, 2005  

Lähetä kommentti

<< Etusivulle