[ Siirry blogin etusivulle ]

maanantai, kesäkuu 06, 2005

Suomen eduskunta mobiiliaikaan

Suomen eduskunta, Fujitsu Services ja Teamware tiedottivat tänään yhteistyöstään, jonka myötä 200 kansanedustajaamme saavat tästä päivästä lähtien kalenterinsa ja sähköpostinsa suunilleen reaaliajassa älypuhelimiinsa ja kommunikaattoreihinsa. Tein Teamwaren tiedotustilaisuudesta uutisenkin.

Teamware Mobile vaikutti live-demon (Remote S80 -ohjelman avulla muuten) sangen pätevältä kotimaiselta tuotteelta, jollaisen itsekin haluaisin työkalenterin ja -sähköpostin käyttöön. Tosin myös Smartner-/Sevenin tai vaikka Oracle Collaboration Suite näyttävät niinikään toimivilta. Myös Smartphone Solutionsin palvelua on kehuttu, mutta sitä en ole vielä itse kokeillut. Tätä ainakin EUnet käyttää palvelussaan.

Minä olen vielä siinä ajassa, että päivitän kalenteria käsin työasemalta synkkaamalla ja sähköposteja haen käsin. Ero "pushiin" tai vähintään ajastettuun "pollaukseen" on aika merkittävä, koska siinä muuttuu yksi olennainen piirre; onko käyttäjän itse nysvättävä laitteen kanssa päivityksiä varten vai kertooko puhelin, kun kalenteri tai sähköposti on päivittynyt. Jälkimmäinen säästää aikaa, tuo tiedot nopeammin ja on myös kohteliaampaa esimerkiksi lounas- ja kokoustilanteissa.

Kiinnostava aspekti on se, että miten käy, jos yrityksen myyntimies tai johtaja, kansanedustaja tai vaikka lääkäri unohtaa kommarinsa taksin takapenkille. Onko siellä ásiakastietoja, liikesalaisuuksia tai jopa valtionsalaisuuksia? Tämä on toistaiseksi paljon isompi ja konkreettisempi riskitekijä kuin Symbian-madot ja -troijalaiset, mutta kännykkävirukset myyvät aiheena paremmin alan medioissa.

On vaikea uskoa, ettei puhelimia unohtuisi sinne sun tänne, kun kannettavia tietokoneitakin unohdetaan takseihin. Teamwaren toteutuksessa kadonneeseen tai varastettuun puhelimeen lähetetään verkosta "myrkkypilleri", jonka pitäisi poistaa kaikki ladatut kalenteri- ja sähköpostidokumentit. Sen jälkeen tunnukselta estetään pääsy palvelimelle. Toivottavasti tämä tietoturvataso riittää eduskunnalle. Tiedostojen kryptauksesta ei nimittäin sanota mitään.

Kommentit: 3

Anonymous Anonyymi kirjoitti:

Tuo SmartPhoneSolutionsin ratkaisu (Smartner) on kyllä oikein toimiva; sähköpostit ja kalenteritiedot päivittyvät puhelimeen täysin automaattisesti..

maanantai, 06 kesäkuu, 2005  
Anonymous Anonyymi kirjoitti:

Kommunikaattorissahan on suojakoodi systeemi joka tietyn ajan jälkeen sulkee puhelimen ja käyttöön sen saa antamalla suojakoodin. Uskoisin, että aika harvat tuota käyttää, on erittäin rasittavaa tehokkaassa käytössä koko ajan näpytellä suojakoodia.

Itselläni tuo on pakosti kun kapulasta löytyy tietoa joka ei ole salassa pidettävää, mutta kuitenkin erittäin tärkeää tietoa.

Matkapuhelinfoorumia lukiessa tulee höntti olo, kun kommunikaattorista kysytään ihan perusjuttuja, jotka löytyy manuaalista. Harva näemmä jaksaa tuohon manuaalin koskea, vaikka olisikin "aktiivikäyttäjä".

maanantai, 06 kesäkuu, 2005  
Anonymous Kari Haakana kirjoitti:

Terveisiä TechEdistä! Ballmerin Steve luki ilmeisesti kirjoituksesi ja julkisti mobiili-Windowsille ja Exkankealle juuri pakettiratkaisun, jonka avulla se proverbiaalinen taksin takapenkille unohtunut taskukone pistetään sileäksi, etänä. Tai sitten vaikka viiden epäonnistuneen loggausyrityksen jälkeen.

maanantai, 06 kesäkuu, 2005  

Lähetä kommentti

<< Etusivulle