[ Siirry blogin etusivulle ]

keskiviikko, kesäkuu 01, 2005

Peruspuhelin alle 50 eurolla

Eräässä elektroniikka-alan teollisuusyrityksessä keskitason johtajana työskentelevä tuttavani kommentoi viisi vuotta sitten, että puhelimista tulee samanlaista halpaelektroniikkaa kuin vaikkapa parranajokoneista tai funktiolaskimista. Silloin se ei näyttänyt niin selvältä, mutta nyt merkkejä on luettavissa ainakin Aasian markkinoilla.

Portelligent arvioi (Prosessorin uutisen mukaan), että peruskännykän valmistuskustannukset tippuvat parissa vuodessa 25 dollariin. Se ei tietenkään ole sama asia kuin lopputuotteen hinta. Tutkimusyhtiö Informa Media & Telecoms on kuitenkin arvioinut halvimpia subventoimattomia hintoja Aasian markkinoilla. Näiden perusteella peruspuhelimen saa ilman operaattorisopimustakin jo alle 50 dollarilla.

Vaikka länsimaissa mieluiten uutisoidaankin kameroita, mediasoittimia, värinäyttöjä ja muita teknisiä ominaisuuksia, epäilemättä halpispuhelimille on täälläkin kysyntää esimerkiksi lasten ja vanhusten käytössä.

Moni itse asiassa nykyään sanookin, että voisi melkein maksaa enemmän puhelimesta, jossa ei olisi "mitään ylimääräistä" ja harmaasävynäytön ansiostakin akkukin kestäisi pidempään. Toinen asia on, että kuinka moni enää oikeasti ostaa näitä karsituimpia puhelimia kaupoista.

On kiinnostavaa silti nähdä miten kulutajat valitsevat, jos halvin uusi puhelin maksaa alle 50 euroa ja kallein lähemmäs 1000 euroa. Osalle korkeampi hinta lienee jatkossakin statusarvo sinällään.

Kommentit: 5

Anonymous Anonyymi kirjoitti:

Entiedä miksi erityisesti vanhuksilla pitäisi olla halvat puhelimet?
...
Tällähetkellä lehtimainosten mukaan Nokia 1100 myydään varsin laajasti reilulla viidelläkymmenellä eurolla, joka varsinkin hintaansa nähden on varsin hyvä puhelin.
T:SS

keskiviikko, 01 kesäkuu, 2005  
Anonymous Anonyymi kirjoitti:

Harva haluaa leimautua "vanhukseksi" tai muuten vain "halvan puhelimen omistajaksi". Jos kaupoissa on myynnissä 50 eurolla puhelin jota nimenomaan markkinoidaan yksinkertaisena ja riisuttuna peruspuhelimena, kovin moni sitä tuskin haluaa. Näin kävi esim. city-puhelin Ringolle GSM:n alkuaikoina. Samoin malleja, joissa on normaaleja isommat näppäimet tms. helpottavia featureita, tuskin myydään koska ihmiset eivät halua tunnustaa tarvitsevansa sellaisia.

keskiviikko, 01 kesäkuu, 2005  
Anonymous Anonyymi kirjoitti:

Edellisessä kommentissa on perää. Periaatteessahan muotoilu ei maksa mitään. Niinpä olisi järkevää myydä vaikkapa noita mv näytöllisiä perusluureja mitä mielikuvituksellisimmilla kuorilla -myydä niitä muodilla.

Tuo nokia 50 egen puhelin on tylsän mallinen ja selkeästi geriatriapuhelimeksi suunniteltu (niinkuin on nokialla ajateltukin).

Periaatteessahan kännykkäfirma voisi myydä niitä sisälmyksiään ihan ilman kuoria mahdollisimman pieninä ja kompakteina paketteina ja erilliset firmat saisivat sitten paketoida ne miten haluavat.

keskiviikko, 01 kesäkuu, 2005  
Anonymous Anonyymi kirjoitti:

Nokiapa julkaisi sopivasti pari uutta halpispuhelinta. Halvempi ilman veroja 65 euroa.

torstai, 02 kesäkuu, 2005  
Anonymous Anonyymi kirjoitti:

Miettikääpä sitä, mitä leijona osa ihmisistä tekee matkapuhelimellaan? Soittavat ja vastaanottavat PUHELUITA ja ehkäpä joitain TEKSTIVIESTEJÄ. Piste. Ja edelleen laitteesta käytetään yleisesti nimitystä PUHELIN.
Miksi siis sen juppihärvelihirvityksen pitäisi sisältää suuri määrä ominaisuuksia joille harvalla on OIKEASTI käyttöä? Ihmisistä tehdään lähes pelkästään mainosten uhreja, kun luulevat tarvitsevansa laitetta, joka varmaan jo lähitulevisuudessa täyttää veroilmoituksen, hakee lapset koulusta ja pitää sukupuolielämänkin virkeänä. Ja siinä sivussa näyttää vielä yhtä muodikkaalta kuin Voguen kansikuvamalli ikään. Tämä kaikki yleensä helppokäyttöisyyden, toimivuuden ja selkeyden kustannuksella.
Suurin osa ihmisistä pitää puhelintaan mukana myös työpaikalla ja osalle se on myös tärkeä työväline, mutta työympäristö ei aina ole kovin hienoelektroniikka ystävällinen. Miksi ei puhelin voisi olla yksinkertainen ja vaivaton käyttää ilman paksun käyttöohjekirjan läpikahlaamista tai ilman pullonpohja silmälaseja (Huom. Kaikki eivät ole tekniikan ihmelapsia tai kiikarisilmiä ja heille nykyajan peruskännykkäkin saattaa viedä sormen suuhun) ja OIKEASTI veden-, pölyn- ja iskunkestävä laite sisältäen ominaisuuden, jolla saa yhteyden kanssaihmisiin huutomatkan ulkopuolelle. Näistä ominaisuuksista tuskin on haittaa kotona tai vapaa-ajallakaan.
Tietysti ihmiset ovat erilaisia ja toisille on tärkeämpää se, että puhelin sopii sukkien väriin kuin se, että se kestäisi putoamisen veneen pilssiin. Jokainen tehköön kuten parhaakseen näkee, mutta järjen käyttö on sallittu.

T:MM

maanantai, 13 kesäkuu, 2005  

Lähetä kommentti

<< Etusivulle