[ Siirry blogin etusivulle ]

keskiviikko, toukokuu 25, 2005

MS ActiveSync 4.0 ja poistettu TCP/IP-tuki

Yksi Microsoftin vähälle huomiolle jättämä Windows Mobile 5.0 -käyttöjärjestelmän uusi "ominaisuus" on, ettei synkronointityökalu ActiveSync 4.0 enää tue suoraa TCP/IP-yhteyttä. Tätä on käytetty esimerkiksi tietojen etäsynkronointiin GPRS- tai WLAN-verkon yli.

Microsoft haluaa ilmeisesti painostaa yrityksiä päivittämään Windows Server 2003:een ja käyttämään sen ja tulevan Exchange 2003 SP2:n synkronointirajapintoja. Aiheesta on keskusteltu esimerkiksi msmobiles.com:n foorumissa. En malttanut itsekään pysyä keskustelusta erossa. Windows Mobile Teamin työntekijät ovat vaisusti puolustelleet ratkaisua blogikirjoituksessaan.

Outoa kuviossa on se, että haastajan asemassa oleva Microsoft tietoisesti heikentää softaansa Palm- ja Symbian OS -käyttöjärjestelmiin verrattuna. Kaiken lisäksi Microsoft tekee heikennyksen Windows-palvelin- ja työasemaintegraation alueella, jossa se on ollut vahvimmillaan kilpailijoitaan vastaan.

Arvioisin näkemäni ja lukemani pohjalta, että kyse on yhtiön työasema- ja palvelinohjelmistojen tukemisesta mobiilialustojen kustannuksella. Ensinmainitut tuottavat miljardien voittoja, jälkimmäiset toistaiseksi tappioita. Kokonaisuuden kannalta ActiveSyncin rajoittaminen tällä tapaa tuntuu kuitenkin hyvin lyhytnäköiseltä.

Kommentit: 3

Blogger zache_ kirjoitti:

Jahas.. se siitä että nokia olisi alkanut activesyncin mukana tukemaan puhelimesta tietokoneen läpi meneviä nettiyhteyksiä.

keskiviikko, 25 toukokuu, 2005  
Blogger zache_ kirjoitti:

äh, eipä mitään.. tulkitsin tuon väärin.

keskiviikko, 25 toukokuu, 2005  
Blogger Tero Lehto kirjoitti:

Itse asiassa kyllähän tämä TCP(IP-tuen poistaminen voisi vaikuttaa tuohonkin, sillä nykyisin ActiveSyncillä on juuri noin vinut hyödyntää palvelimen tai työaseman lähiverkkoyhteyttä.

Toisaalta Nokian puhelimethan kai tukevat jo Bluetoothin LAN Access Profilea (tjsp), joten laajakaistaliittymän hyödyntämisen pitäisi onnistua tätä kautta.

Ja jos puhelimessa on WLAN-yhteys, sillä päästään yleensä myös kodin tai työpaikan lähiverkon kautta suoraan internetiin.

keskiviikko, 25 toukokuu, 2005  

Lähetä kommentti

<< Etusivulle