[ Siirry blogin etusivulle ]

sunnuntai, huhtikuu 17, 2005

Viron koko kansan WLAN

Kun noin vuosi sitten kirjoitin kaupallisista WLAN-hotsposteista, oli Virossa noin 250 tukiasemaa. Tällä hetkellä nitä on jo lähes 500. Viro haluaa WLAN-maaksi, jossa "langaton laajakaista" on kaikkien käytettävissä helposti. Viro on pieni maa, joten sen WLAN-tiheys on maailman kärkipäätä.

Viron kehitystä ihmetellään usein, mutta taustatekijät ovat melko yksinkertaiset. Ensinnäkin raha hankkeisiin tulee suurimmaksi osaksi EU:lta alueella rakenteellisena tukana, koska maan BKT (väkilukuun suhteutettuna) on ollut alle 75% unionin keskiarvosta. Sadat miljoonat eurot EU-rahaa ovat houkutelleet Viroon palveluntarjoajia ja tietojärjestelmien toimittajia auttamaan hakemusten teossa. Viime keväänä olin juttukeikalla (vaatii tilaajatunnuksen) Tallinnassa, jossa IBM:n Viron yksikön johtaja Valdo Randpere sanoi, että suurin osa uusista tai vanhoista EU-maista ei ole osannut hakea kaikkia mahdollisia tukia.

Toinen taustatekijä on poliittinen motivaatio. Virossa käytetään julkista rahaa verkkoihin, koska he haluavat sinne "yhden luukun" asiointipisteen. Viranomaisten arvioiden mukaan virolaisista jo puolet käyttää ainakin teoriassa verkkopankkia, mutta liittymät ovat liian kalliita jokaisen kansalaisen kotiin. Virossa on nuori, liberalistinen ja taloudellisesti oikeistolainen poliittinen johto, joka haluaa karsia julkisia menoja sähköisten palveluiden avulla.

Jos verkkoon pääsee helposti, fyysisiä palvelupisteitä voidaan perustellusti sulkea. Viron talous- ja viestintäministeriössä neuvonantajana työskentelevä Maid Heidelberg sanoi, että maan johto haluaa karsia julkisen sektorin kokoa vähintään neljänneksellä, ja sähköisten palveluiden avulla se on mahdollista. Näinhän Suomessakin on tapahtunut pankkien puolella.

Eilinen TalousSanomat kertoi (€) myös Viron WLAN-ihmeestä. Otan pari lainausta siitä:

"Mies Viron ilmaisten hotspotien taustalla on 37-vuotias Veljo Haamer. Hän sai ajatuksen julkisten lähiverkkojen rakentamisesta Viroon reilu kolme vuotta sitten, kun hän oli asentanut sellaisen omaan kotiinsa..."

"New Yorkin kokemusten rohkaisemana hän alkoi esitelmöidä Virossa wifin mahdollisuuksista kunnille sekä kahviloiden ja baarien pitäjille.

– Jokaisesta kaupungista löytyi kahvila, jossa yrittäjä ymmärsi, että tuoreet lehdet ja ilmainen internet ovat eduksi hänen liiketoimelleen. Näin langaton internet muuttui ymmärrettäväksi ja arvostetuksi, Haamer kertoo."


"Langaton verkko on Haamerin mukaan ollut edullisin ratkaisu laajakaistan viemiseksi syrjäseuduille. Hän korostaa internetiä ennen kaikkea välineenä."

"Haamer käynnisti hankkeen vapaa-ajan harrastuksena, mutta myöhemmin kunnat ja tietotekniikkayritykset ovat tukeneet projektia. Nyt wifin levittämisestä on muodostunut Haamerille täysipäiväinen työ."

Tunnisteet: