Nokia aktivoitui tietoturvassa
Joskus taannoin kummastelin täällä sitä, miksi matkapuhelinvalmistajat jättävät kännykkäviruksista ja muista mobiiliuhkista tiedottamisen lähinnä torjuntaohjelmien valmistajien ja haittaohjelmien kirjoittajien osaksi. Eilen Nokia järjestikin toimittajille keskustelutilaisuuden yhdessä Symantecin ja Viestintäviraston kanssa. Tilaisuus oli sangen antoisa ja tuli hyvään aikaan, mutta jätti enemmän avoimia kysymyksiä kuin antoi vastauksia. Kokosin joitain selväksi tulleita pointteja uutiseen.
Aavoimeksi jäänyt kysymys oli esimerkiksi se, että onko Symbian mobiilimaailman Windows eli se käyttöjärjestelmä, jolle jatkossakin halutaan kehittää 90% haittaohjelmista. Symbianin markkinaosuus älypuhelimissa puhuu tämän puolesta.
Uskottavana en pitänyt argumenttia siitä, että kuluttajat voitaisiin opettaa painamaan "ei", kun etenkin Windows on opettanut ihmiset painamaan joka paikassa "kyllä". Tai auttavatko serfifikaatit ja varmenteet, kun olemme jo tottuneet siihen, että jopa puhelimen mukana tulevalla muistikortilla olevat ohjelmat varoittavat ei-luotetusta toimittajasta?
Selvää vastausta ei saanut siihenkään, että missä määrin tiedottamisen vastuu etenkin kuluttajille kuuluisi laitevalmistajalle, operaattoreille tai viranomaisille (Suomessa siis Viestintävriastolle). Tahot puhuvat yhteisestä vastuusta, joka venyy usein tarkoittamaan samaa kuin ei kenenkään vastuu.
Lopuksi ihmettelin sitä, ettei paikalle oltu kutsuttu tai saatu operaattorin edustajaa, joka lienee se läheisin asiakaskontakti ainakin kuluttajille ja pienyrityksille.
Kommentit: 1
Onneksi Symbian-ohjelmointi on toistaiseksi niin v-mäistä, etteivät Symbiatchin kaltaiset turhautuneet koodaajat ole joukoin ryhtyneet virustehtailijoiksi :-D. Parin vuoden päästä tilanne voi olla ihan toinen.
Lähetä kommentti
<< Etusivulle