[ Siirry blogin etusivulle ]

sunnuntai, maaliskuu 06, 2005

Skype-hypestä ja VoIPistä yleensä

Työasemien ja taskukoneiden internet-puheluohjelma Skype on saanut paljon näkyvyyttä uutisissa. Itse softassahan ei ole teknisesti mitään uutta ja ennennäkemätöntä, vaan samat asiat ovat sinänsä onnistuneet ainakin jo vuonna 2000. Silloin MikroBittiin kirjoittamani artikkeli ei herättänyt juuri mielenkiintoa, vaikka otsikossa luvattiin ilmaisia puheluita eri puolille maailmaa. Skype on ollut oikeaan aikaan liikkeellä, kun tietoisuus "laajakaistasta" on levinnyt myös massamedioihin. Toki tätä edesauttaa se, että ohjelma on sangen helppokäyttöinen ja toimii yleensä ongelmitta erilaisissa verkoissa, onhan tekijöillä tausta P2P-ohjelmien kehittäjinä.

Toinen Skypelle huomiota tuonut asia on PDA-versio, joka on viety myös muutamiin Pocket PC -pohjaisiin puhelimiin. Kyseessä on kalliiden PDA-tyyppisten laitteiden softa, jolle on vaikea nähdä suurten massojen innostusta. Se on kuitenkin heikko signaali siitä, että pikaviestit puhelut voisivat siirtyä GSM-verkoistakin avoimiin WLAN-verkkoihin.

Tärkein asia Skypen lanka- ja matkapuhelinverkkojen SkypeOut-palvelussa on huomata hinnastosta, että soittaminen esimerkiksi USA:han tai ylipäätään ulkomaille on hyvin edullista. IP-verkkoihin siirryttäessä operaattorit eivät voi enää laskuttaa puhelun etäisyydestä tai ehkä ajastakaan. Näin uskoo ainakin HP:n palvelu- ja verkkoliiketoiminnan markkinointijohtaja Joy King, joka arvioi 3GSM:ssä haastattelussani niiden operaattoreiden häviävän, jotka yrittävät jarruttaa kehitystä eivätkä hyödyntää sitä esimerkiksi IMS- ja Push-to-Talk-palveluita kehittämällä.

Skype-hype on kovimillaan USA:ssa, jossa on paljon julkisia WLAN-hotspoteja. Euroopassa ja etenkin Suomessa näitä on vähemmän. Kiinnostaviakin poikkeuksiakin on, kuten tuoreeltaan Iso-Britanniassa Broadreachin ilmainen Skype-hotspot-verkko. Tämä voi muodostua hyvinkin tärkeäksi kilpailutekijäksi, jos UMTS:n hinta ei tipu oikeasti kuluttajille soveltuvalle tasolle. Esimerkiksi Ericssonin pääjohtaja Carl-Henric Svanberg sanoi 3GSM:ssä laskeneensa bisnesmallin, jola UMTS:ia kannattaa tarjota kuluttajille kiinteään noin 45 euron kuukausihintaan.

Skypeä on imuroitu jo yli 78 miljoonaa kertaa ja maksavien asiakkaiden raja taisi ylittää jo puoli miljoonaa. Nähtäväksi jää pystyykö pieni yritys kasvamaan tätä vauhtia jatkossa. Osa matkapuhelinvalmistajista kehittää mieluummin avoimeen SIP-protokollaan perustuvia järjestelmiä kuin sitoutuu yhden yrityksen ohjelmaan. Toisaalta Skypellä on vahvoja tukijoitakin, kuten Carrier Devices ja Motorola.

Eikä puhe ole suinkaan ainut palvelu. Esimerkiksi Agile Messenger on pikaviestimenä kätevä SMS:n ja sähköpostin välimuoto, jossa muun muassa kuvien lähettäminen kavereiden koneille ja puhelimiin toimii helpommin ja luotettavammin kuin matkapuhelimille WAP-purkalla kokoon parsitulla MMS:llä. Tulevana kesänä "juhlitaan" MMS:n kolmivuotissynttäreitä Suomessa, eikä se vieläkään ole riittävän halpa ja toimiva viestintämuoto.

Tunnisteet:

Kommentit: 3

Anonymous Anonyymi kirjoitti:

Hupaisaa, että skypeoutilla japanilaiseen kännykkään(14c/min) soittaminen on halvempaa kuin suomalaiseen kännykkään (19c/min), vaikka itse sijaitseekin suomessa...

Skype-skype puhelut on ihan ok, mutta jostain syystä skypeout-puheluiden laatu vaihtelee rajusti. Ei kyllä tuolla äänenlaadulla jää skypeoutin vakikäyttäjäksi...

maanantai, 07 maaliskuu, 2005  
Blogger Markku Siivola kirjoitti:

Skypellä kannattaa soittaa Suomessakin. Perusliittymän omaaville Helsingistä soitettaessa langallinen kotimaan kaukopuhelu on ma-pe 7.4c/min, muulloin 3.8c/min, Skypellä alempi eli 3.3c/min. Mielenkiintoisinta ovat lähipuhelut, koska kun ottaa huomioon puhelukohtaisen 12c maksun, niin Skypellä kannattaa puhua aina 5 minuuttiin asti ennenkuin Skype tulee kalliimmaksi. Niinpä tyypillisten tuotetiedustelujen ym lyhytpuheluisten pikkuasioiden kysely ympäri kaupunkia on Skypellä halvempaa. Skypen yhteyden luotettavuus parani ainakin minulla dramaattisesti joskus viime syksyn aikana, jonka vuoksi Skypellä soittelu on nykyään melkein aina ongelmatonta.

maanantai, 07 maaliskuu, 2005  
Anonymous Anonyymi kirjoitti:

"Kyseessä on kalliiden PDA-tyyppisten laitteiden softa, jolle on vaikea nähdä suurten massojen innostusta."

tama pocket pc maksoi 320 eur uutena. wlan:n yli sujuu spostit, surffaus ja skype maini sti sohvalta.

eli suosio ei jaa minusta hinnasta kiinni, vaan muista asioista. esim. mainostamisesta ja pocket pc:n tech meiningista.

ihmetyttaajokatapauksessa, ettei wlan pocketpc ole suositumpi...

hege

lauantai, 12 maaliskuu, 2005  

Lähetä kommentti

<< Etusivulle