Ensituntuma: Nintendo DS on upea
(Päivitetty 2.12.2004 klo 23.41: langaton ominaisuus korjattu 802.11b:ksi.)
Pääsin tänään kokeilemaan ensimmäisen puolituntisen verran Nintendo DS:ää, ja olen vaikuttunut! Laitteen kaksi näyttöä ovat taas kertaluokkaa paremmat kuin GBA SP:n näyttö, näppäintuntuma on hyvä, kosketusnäytön idea toimii jo näissä ensimmäisissä peleissä ja 3D-grafiikka on hienompaa, ja ennen kaikkea toimivampaa, kuin missään käsipelikonsolissa tähän asti.

Kosketusnäytön tuntuma on herkkä ja tarkka. Sitä voidaan tökkiä kynän lisäksi sormenpäähän kiinnitettävällä lenkuralla, mikä toimii aika hyvin Metroid Primessä.

Peleissä voi olla ja onkin useita kontrollivaihtoehtoja, esimerkiksi Metroid Primessä (MP: Prime Hunters) kosketusnäyttöä voidaan käyttää tähtäykseen, mutta yhtä hyvin tähtäykseen ja ohjaukseen voidaan käyttää perinteiseen konsolityyliin ristiohjainta ja neljää painonäppäintä. Ampuminen tapahtuu takana olevista liipasinnapeista. Tuntuma on todella hyvä, ja pelaaja voi valita millaista ohjausta haluaa käyttää.
Myös Mario 64 näyttää aika hienolta. Grafiikka on nättiä, sulavaa ja aidosti kolmiulotteista. Alemmassa näytössä näkyy kartta, josta myös ohjaaminen onnistuu.
Äänet ovat huomattavasti paremmat kauittimen kautta kuin GBA SP:llä, ja kuulostavat kuulokkeilla stereona ja surroundina jo todella hyvältä. NDS:ään menee Nintendon kuulokkeiden lisäksi standardit peruskuulokkeet.
NDS:lle on tulossa Euroopan maalis-huhtikuun myyntiintuloon mennessä 15-25 peliä. Esimerkiksi Advance Warsin kolmiulotteinen DS-versio vaikuttaa ennakkoon hienolta.
Nintendo DS:n tekniset ominaisuudet:
- Msssa: 275 grammaa
- Mitat: 148,7 x 84,7 x 28,9 mm
- Päänäyttö: 3", 260 000 väriä, 256 x 192 pikseliä
- Kosketusnäyttö: 3", 256 000 väriä, 256 x 192 pikseliä
- Moninpeli: 802.11b WLAN, 10--30 metrin kantomatka
- Liitännät: mikrofoni (+puheentunnistus ja ääni-chat), stereokuulokkeet, GBA-pelipaikka, DS-pelipaikka
- Akku: litiumioni, 6--10 tuntia peliaikaa Nintendon mukaan.
NDS maksaa USA:ssa noin 126 euroa, Suomen hinnan odotetaan olevan lähemmäs 190 euroa maalis-huhtikuussa 2005 myyntiin tullessa. Itse lähden matkoille USA:han vielä joulukuussa, tämä lienee pakko-ostos. NDS:ssä ei ole aluekoodeja ja GBA SP:n laturi kelpaa. Tammikuussa seuraa siis lisää kokemuksia.
Plussat ja miinukset
Hyvää
- Näyttöjen kuvanlaatu ja kirkkaus
- Tukeva runko ja tyylikäs ulkonäkö
- Langaton moninpeli (Nintendon oma toteutus ja 802.11b)
- Tukee myös GBA-pelejä
- Hyvät äänet
- Standardi kuulokeliitäntä
- 3D toimii käsikonsolipeleissä ensi kertaa
Huonoa
- Raskas ja isokokoinen
- Näytöt voisivat olla vielä isommat
NDS maksaa USA:ssa noin 126 euroa, Suomen hinnan odotetaan olevan lähemmäs 190 euroa. Lähden matkoille USA:han vielä joulukuussa, joten tämä lienee pakko-ostos joululahjaksi (itselleni;). NDS:ssä ei ole aluekoodeja ja GBA SP:n laturi kelpaa, eli Euroopasta ja USA:sta ostetut pelitkin toimivat ristiin.
Kommentit: 5
Moi Tero!
Hyvä blogi sulla, täällä on pakko käydä päivittäin. Yks juttu vaan: Voisiko tuolle proprietaarinen sanalle keksiä jonkun vähän paremman suomenkielen vastineen? Se kun hyökkää joka kerta silmille kun sitä viljelet... Turhaa rutinaa kai, mutta oli pakko kommentoida :)
Btw, proprietary standard = toimittajastandardi...
mikäli en ole ihan väärin käsittänyt niin tuo wlan toimii tuon nintendon "Ni-Fi":n lisäksi myös 802.11b yhteensopivana.
Valitettavasti luotin tuon langattoman moninpelin suhteen toisen käden tietoon. Tuoreimmat maininnat Nintendo.com:ssa ainakin puhuvat 802.11b:stä, joten kai siihen voi luottaa.
* * *
Minulle saa myös ehdottaa parempia nimityksiä "proprietaarisen" tilalle. Kenties "suljettu" tai "valmistajakohtainen" standardi kertovat saman asian.
Tuo suljettu standardi kuulostaa ihan hyvältä.
Mutta oli kysyttävääkin: onko tiedossa saako tuon DS:n kiinni Gamecubeen samaan tyyliin kuin Advancen? Olettaisi että onnistuu, koska on Advance-yhteensopiva...
En ole 100%:n varma, mutta ensivaikutelma oli, ettei DS:ää saa kiinni GC:een. Voin vahvistaa tämän myöhemmin, mutta selvinnee pelisivuiltakin.
Lähetä kommentti
<< Etusivulle