PalmOne Treo 650 tuotantoon?
Internetissä uutisoidaan, että PalmOnen tulevan Treo 650:n tuotanto olisi aloitettu Taiwanissa sopimusvalmistaja HTC:n tehtailla. Tähänastisten nettispekulaatioiden ja kuvien perusteella Treo 650 ei muuta konseptia, vaan päivittää näytön, muistin, langattomat yhteydet (Bluetooth) ja kameran ajan tasalle.
Treo on siis Palm OS -pohjainen kämmenmikro ja puhelin, jossa ainakin Treo 600 -versiossa yhdistyivät onnistuneesti puhelimen käytettävyys ja PDA:n ominaisuudet. Tärkeä käyttöliittymäoivallus oli esimerkiksi se, ettei puhelintoimintoihin tarvitse kosketusnäyttöä ja kynää lainkaan, vaan käyttö sujuu yhdellä kädellä. Kun taas kalenteri-, sähköposti- ja web-selaintoiminnoissa kynästä oli suuresti hyötyä.
Nykymalli Treo 600 on menestynyt erityisen hyvin USA:ssa, ja saanut positiivisen vastaanoton täälläkin viimein Suomeen asti tultuaan. Hintaakin tosin on lähes 800 euroa. Sen tärkeimmät heikkoudet olivat tarkkuudeltaan turhan pieni 160 x 160 pikselin näyttö, Bluetoothin puute ja hidas suoritin. Nämä seikat Treo 650:n odotetaan korjaavan. Täkäläisittäin ongelmaksi jää edelleen se, ettei PalmOne tuskin valmista uudestakaan mallista QWERTY-toteutusta ääkkösillä. Ääkköset siis haetaan yhden erikoisnapin takaa.
Kommentit: 0
Lähetä kommentti
<< Etusivulle