MMC 4.0 parantaa nopeuksia
Vaikka itse olisin mieluummin nähnyt kehityksen kulkevan SD-kortteihin ja SDID-paikkoihin, näyttää MMC:n vahva asema jatkuvan. Yksi syy on, ettei MMC:stä mene lisensimaksuja.
Tässä valossa onkin lohdullista, että MMC-tekniikkaa edelleen kehitetään. Muistivalmistaja Kingston on esitellyt esiversiot MMC 4.0 -standardin korteista, jotka lupaa nopeuksia parhaimmillaan 17 / 22 megatavuun sekunnissa (kirjoitus / luku) nykyisestä 1,5 megatavusta sekunnissa.
MMC 4.0 -kortteja odotetaan markkinoille aikaisintaan vuoden lopussa tai ehkä pitkällä ensi vuonna, koska uudesta standardista ei saada nopeuslisää ilman päätelaitteiden tukea.
Pakkaa sekoittaa se, että osa valmistajista käyttää tällä hetkellä myös pienempiä RS-MMC-kortteja (RS = reduzed size), jolloin ihmisten erilaisten korttien pino vain turhaan kasvaa. RS-MMC-kortti voidaan sijoittaa välikappaleen kanssa MMC-paikkaan, mutta tavallinen MMC-kortti ei tietenkään mahdu RS-MMC-paikkaan.
Toinen ongelma on se, että isot MMC-kortit ovat liian kalliita. Esimerkiksi 1 Gt MMC maksaa Suomessa +700 euroa. Tuon verran kapasiteettia kuitenkin kaivattaisiin, jotta laite soveltuisi mielekkäästi esimerkiksi MP3-soittimeksi.
Kommentit: 1
Testaan kommenttia.
Lähetä kommentti
<< Etusivulle